Monthly Archives: marraskuu 2015

Ehkä keskeneräisyys on paras neuvonantaja.

Normaali

 

Saimme viestin kollegaltamme. Hän oli lukenut kirjamme ja inspiroitunut tietoisuuskirjoittamaan. Olemme kiitollisia kokemuksen jakamisesta ja siitä, että saimme luvan jakaa tämän hienon tekstin, joka kumpusi syvältä hänen hiljaisuudestaan:

 

”Entä jos sittenkin olen pelkkä ajelehtija ajatusteni valtameressä,
Öinen purjehtija vailla tähtikompassia,
Merkityksetön pohjavirtaus valtameren uumenissa.

Entä jos olenkin tyhjyyteen hajonnut rukous,
Kirous jota ei saanut langettaa,
Tai uni josta näkijä ei saa kiinni kuin ohuen aavistuksen.

Kantaako unennäkijän aavistus?

Voiko aavistus kasvaa tiedoksi?

Voiko se mikä kerran oli ylevä päämäärä olla ansa, este, hidaste?
Väärä neuvonantaja?

Olen väsynyt kysymään.
Olenko ikuinen kysymys?
Etsijä.
Yksinäinen hengitys yössä.

Hengitän hiljaa näiden sanojeni sisällä ja välissä.

Ehkä kaikki tärkeä on nyt näissä yksinäisissä kysymyksissä,
Näissä tunteissa jotka virtaavat sisälläni.
Tässä keskeneräisyydessä.

Ehkä tämä keskeneräisyys on juuri nyt paras neuvonantajani.

Hymyilen.
Hymyilemme.

Minä ja keskeneräisyys tässä sateisessa kynttilänvalon pehmentämässä aamussa.”

-Kirsi Eskelinen

Mainokset

Kohtaamisia

Normaali

Suomen Uniohjaajat ry piti viikko sitten Omaunipäivän, jossa me uniohjaajat ja muut unista kiinnostuneet kohtasimme ihmisyyden yhteisen aineksen, ikiluovien ja -viisaiden unien äärellä. Pohdimme, mitä unet meille itse kullekin merkitsevät, ja kohtasimme toisemme näiden merkitysten kautta. Jaoimme kokemusta ääneti. Hiljaisuudessa toteutettu, vaikuttava Kohtaamisia-harjoitus kiteytyi itselleni runoksi:

 

Mitä kuulin?

 

Kuulin syvyyttä,

elämän tuoksua, makuja ja värejä,

rakkautta ja kipua kuulin.

Kuulin kaikkea sitä, mitä elämä on.

 

Näiden ihmisten iho on ohut

ja heti sen takana

elämän mysteeri,

vesi ja veri

pauhaavina, suvantoina,

merinä joihin maailmankaikkeuden

joet laskevat.

 

Arki ja ikuisuus

läsnä yhtä aikaa

yhtenä kuvana ja

iäti jatkuvana tarinana.

Elämän elokuvateatterin pysähtymätön raina.

 

Ilman unien viisautta,

ilman syvyyden kosketusta

olen vain maailman kiireen

tahtiin kumiseva rumpu,

juokseva kuori,

pimenevä taivas ilman tähtiä.

 

Kun aamulla muistan uneni,

tiedän että olen elossa

ja että minulla vielä on

tarkoitus tässä maailmassa.

Hiljentyä edes tämän unen verran,

ja sen houkuttelemana vielä

piirun lisää

itseni ja elämän äärelle.

Että elämästäni tulisi totta.

Että minä olisin totta.

Että uskaltaisin.

Että olisin.

Totta.

 

-Kirsi