VILLINAISEN ARKKITYYPPI – yhteys intuitiiviseen, vaistonvaraiseen tosiminään

Uni. Emon sylissä. Pidän Ilonaa sylissä, nuuskin sen pehmeää, hyväntuoksuista turkkia. Turkki muuttuu karheaksi, siinä on voimakas haju. Olen suden sylissä, lepään sen rintaa vasten. Herään tosi hyvään oloon ja helpotuksen tunteeseen.

 

Villinainen on naisen vaistonvaraisen olemuksen arkkityyppi, joka on luonnollinen osa terveen naisen psyykettä. Se on sielumme vartija – ilman häntä menetämme muotomme. Se kutsuu meitä elämään oman sisimpämme mukaista elämää ja ilmaisemaan itseämme täydesti ja vapaasti. Clarissa Pinkola Estès sanoo kirjassaan Naiset, jotka kulkevat susien kanssa, että villinainen on naisen perusolemus, naisen sielu. Se on yhteys intuitioon, sisäiseen voimaan, luonnollisen elämään ja alkulähteen energiaan. Toki myös miehet voivat löytää, ja monet ovat löytäneetkin, yhteyden tähän feminiiniseen alkuvoimaan.

 

Jokainen meistä saa villinaiselta hehkuvan solun, joka sisältää kaikki vaistot ja kaiken tiedon, jota tarvitsemme elämässämme. Villinainen on meissä oleva tietäjä, näkijä, innoittaja, luoja, keksijä ja kuuntelija, joka kannustaa elämään täydesti niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Se on syvällä sisimmässämme oleva psyyken mytologinen ääni, joka puhuu kuin runoilija tai oraakkeli.

 

 

Kun näemme jotain kaunista, kuulemme musiikkia, joka saa sielumme tanssimaan, kirjoitamme, maalaamme, kuuntelemme satuja, runoja, tarinoita – kaikki se, mikä saa meidät muistamaan, missä todellinen kotimme on – siellä villinainen on. Kun kuuntelemme intuitiota ja unia, kuuntelemme villin sielun ikiaikaista ohjausta. Se ohjaa meidät luottamaan sisäiseen tietoomme, kunnioittamaan sitä ja kulkemaan sen ohjauksessa rohkeasti, itseämme arvostaen silloinkin, kun maailman silmissä olemme outoja. Clarissa Pinkola Estès toteaa, ettei kiltti tyttö voi olla susinainen, joksi voi tulla vain, kun uskaltaa olla outo ja heittää harteiltaan sovinnaisuuden kinkkanan puvun.

 

 

Villinainen kukoistaa syvyydessämme ja ilmoittaa itsestään kehonviestien, unien ja intuition avulla. Sillä ei ole yhtä hahmoa tai nimeä, koska se on niin laaja. Se voi olla Susinainen eli La Loba, Luunainen, Hämähäkkinainen, Hekate, Hän joka tietää eli La Que Sabe, joitakin mainitakseni. Minussa hän elää erityisesti La Loban ja La Que Saben hahmoissa. Jo pikkutyttönä tunsin syvää yhteyttä susiin ja koiriin ja kuvittelin isona eläväni susilaumassa.

 

La Que Sabe on meissä se, joka tietää meistä kaiken. Kun olen eksyksissä, hämmentynyt, epätietoinen, kysyn häneltä neuvoa kirjoittamalla. Tarina kertoo, että La Que Sabe tietää naisista kaiken, koska hän loi naiset jumalallisen jalkansa kantapään rypystä. Tästä syystä naiset ovat viisaita – ovathan he peräisin jalkapohjan ihosta, joka tuntee kaiken. Kun olemme yhteydessä häneen, joka tietää, toimimme syvimmän luontomme mukaisesti ja olemme yhteydessä kollektiiviseen tietoon ja laajempaan tietoisuuteen.

 

Clarissa P-E, joka on tutkinut paljon susia, vertaa tervettä sutta terveeseen naiseen. Molemmilla on voimakkaat vaistot, leikkisä olemus, korostunut kyky omistautua, tiedonhalu, sitkeys, voima, valtava rohkeus, uskollisuus. Jos siihen menettää yhteyden, on puolikuollut, puoliksi tuhoutunut. Masennusta, uupumusta ja elämänhaluttomuutta on hyvä tutkia tästä näkökulmasta, jolloin voi oivaltaa oireiden olevankin tienviittoja tosiminään. Jos olet väsynyt, eloton tai elämänhaluton, etsi käsiisi 2 miljoonaa vuotta vanha nainen, La Loba, hän laulaa luomishymnin luillesi ja saa veresi virtaamaan ja sielusi laulamaan.

 

Villinaisen seurassa luovuus puhkeaa kukkaan. Se asuu alisessa, raossa maailmojen välissä, paikassa, jossa ilmestykset, ihmeet, mielikuvat, inspiraatio ja kaikki parantuminen ilmenee. Sinne pääsee unien ja syvällisen luovan toiminnan avulla. Kun me kirjoitamme, maalaamme, tanssimme, rummutamme aidosti, syvyydestämme käsin ilman suorittamisen ja johonkin pyrkimisen taakkaa, olemme yhteydessä tähän alkuvoimaamme. Clarissan sanoin, se on sanoin kuvaamaton voima, hehku, joka on tarkoitettu saamaan meidät lopettamaan hännässämme olevan sonnan tutkimisen ja lentämään välillä tähtien kanssa.

Anne

 

Minulle on alkanut kasvaa turkki

oranssia karvaa ja mustia viiruja.

Olen tanssinut

oranssissa sylissä,

tuntenut vahvat tassut ympärilläni

rauhoittavina ja voimaa antavina.

Suojana urbaanin viidakon vaaroilta.

 

Nyt minulle on alkanut kasvaa sellainen turkki.

 

Turkki täynnä alkukantaista saalistajan voimaa,

vaanijan vainua

luonnollista ja aikaansaavaa aggressiota.

Tiikeri on kuin tuulen henki,

lohikäärmeen tulta syöksevä suu,

vieraiden maiden kuningatar.

Kissojen kissa.

 

Hetken minulla oli,

hetken minä olin

tiikeri.

 

Spiraalin kierteet raapivat kylkiäni kun kierto jatkuu.

Turkkini muuttuu,

korvien päihin kasvaa tupsut

kylkiin painuu mustat merkit.

Vaellan ääneti kotimetsien suureen hiljaisuuteen

läpi ajan ja paikan ja päivätiedon,

piilotettuihin totuuksiin pelkojen takana.

 

Juuri nyt villinaiseni puku on ilves.

Jokaisessa pilkussa salaisuus,

korvatupsuissa herkkä intuitio,

salaperäisessä hymyssä ikiaikainen tieto.

Kirkas katse tuntee pimeän kulkijat.

toiminta kuuntelee vaistoja.

 

Nahan alla värinä

– pysähdyn tähän hetkeksi.

 

 

Kirsi

Advertisement

Häpeän ytimessä on Maagikon voima

 

Unessani olen tallissa, avaan pimeän rehuhuoneen oven ja tömistelen jalkojani, jotta hiiret häipyisivät. Sieltä pujahtaa jokin ulos. Tiedän, että se on rotta, vaikka onkin valkoinen. Kuljen sen perässä tallin käytävää.

Makaan sängyssä tallin oviaukossa, vieressäni seisoo nainen, juttelemme. “Tömistele jalkojasi, jos rotta tulee.“ Nainen on kauhuissaan. Tiedän, että hän pelkää ja inhoaa rottia eikä pysty auttamaan minua. Tunnen, että rotta lähestyy, se hyppää sänkyyn ja asettuu makaamaan kaulalleni. Toisaalta haluaisin hätistää sen pois, toisaalta se tuntuu pehmeältä ja lämpimältä, aivan Ilonalta.

Rotta taitaa olla ainoa eläin, jota olen unissani pelännyt. Se on lapsuudesta asti symboloinut pelkoa ja häpeää. Unityöskentelyn myötä rotta on muuttunut uhkaavasta ja inhottavasta hahmosta pehmeäksi marsumaiseksi olennoksi. Siksi ihmettelinkin ensin, kun se jälleen ilmestyi uneeni näin ristiriitaisia tunteita herättävänä. Oivalsin, että jälleen on matkalle lähdön aika, on ymmärrettävä itseä syvemmin ja kohdattava se häpeä, mikä vielä lymyää varjoissa.

Ihanaa oli päästä kohtaamaan unirotta toisen ohjauksessa. Aloitamme uniohjaajayhdistyksen hallituksen kokoukset omalla unisessiolla, jonka tällä kertaa ohjasi Satu Heinonen. Hän ohjasi aluksi mielikuvamatkan, jossa laskeuduimme jäävuoren huipulta valtameren pohjaan kohtaamaan unieläimemme. Ensin luokseni tuli susi, joka katsoi minua tiukan rakastavasti. Sitten siihen ilmestyi nelijalkainen tyttäreni Ilona ja uneni rotta. Susi vinkkasi silmäänsä, hymyili vinosti ja poistui paikalta. Nousin pinnalle Ilona ja rotta rintaani vasten painautuneina.

Mielikuvamatkan jälkeen saimme valita lattialta kotkan sulan ja ottaa sen mukaan tuomaan liiketyöskentelyyn kotkaperspektiivin. Tanssin elämän saatossa rähjääntyneen sulkani kanssa. Sulka oli sekä kotka että rotta ja välillä sylissäni oli, myös ihan konkreettisesti, Ilonakin. Unitanssi oli voimallinen ja avaava. Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta se jätti pysyvän jäljen sieluuni. Häpeä ja pelko sulautuivat voimaksi.

Kirjoitimme vielä kokemuksesta, minulla se kiteytyi lauseeksi: Häpeän ytimessä on Maagikon voima. Maagikon arkkityyppi edustaa minulle yhteyttä henkiseen voimaan, laajempaan tietoisuuteen ja syvimpään itsessä.

Maagikoilla ja shamaaneilla on usein vaikea fyysinen vamma tai sairaus tai kipeä trauma, joka ikään kuin pakottaa syvään itsetutkiskeluun ja oman voiman etsimiseen. “Vamma“ täytyy tunnistaa ja hyväksyä, jotta ei katkeroidu ja jää itseinhon valtaan. Häpeä sitoo energiaa, haalistaa elämän värit ja estää ilmaisemasta itseä sellaisena kuin se on. Häpeää ei pääse karkuun torjumalla ja kieltämällä. Ainoa mahdollisuus on sen  rehellinen katsominen ja hyväksyminen. Anteeksianto itselle ja niille, jotka häpeää ovat aiheuttaneet. Entäpä jos häpeän katkeran kalkin juotuaan löytää ihmeitä tekevä Graalin maljan, jonka pohjalta heijastuu syvin itse?

Anne

Narrin kutsu

Narrin kutsu

Näin lyhyen, mutta merkityksellisen tuntuisen unen, jossa joku, ehkä minä itse, heittää valkoisen karvanopan näyttämään tietä. Kuulen vaativan äänen, joka käskee astumaan uuteen aikaan. Heti herätessä tiedän, että tämä uni on tärkeä.

Meditoin ja kirjoitin unesta tietoisuudenvirtaa. Hän joka tietää minussa kehotti seuraamaan noppaa, elämään hetkessä. “Anna “sattumalle “ eli elämälle mahdollisuus, kuuntele intuitiota, ota riskejä. Älä suunnittele niin paljon, ole spontaani ja rohkea. Elämässäsi on tällä hetkellä liikaa järjen äänen kuuntelua, se vie sinut harhaan. Muista elämän sietämätön keveys sekä luova, vallaton hulluus.“

Uni kutsui minua vahvistamaan itselleni kovin tärkeää Narrin arkkityyppiä, johon suhde on viime aikoina haurastunut. Narri edustaa elämäniloa, leikkisyyttä ja rohkeutta ajatella ja elää persoonallisesti. Narri oli keskiajalla kuninkaan merkittävä neuvonantaja, jolla oli oikeus sanoa asioita, joista joku toinen olisi hirtetty. Sen päätehtävä ei ole olla vain hauska, vaan olla läsnä, hyväksyä elämä ja antaa ihmisten olla sitä, mitä ovat. Vahva yhteys Narriin tuo huolettomuuden ja lopettaa tiukkapipoisen yrityksen muuttaa maailmaa ja toisia ihmisiä. Narri osaa nauttia elämästä ja näkee elämään sisältyvän komiikan lempeällä tavalla. Yhteys Narriin säästää ikävystymiseltä ja tylsyydeltä.

Narri on meissä oleva vitaalisuus ja elävyys, aistillisuus, kyky leikkiä ja nauttia. Se on myös moraaliton, anarkistinen, epäkunnioittavan energinen puoli, joka venyttää rajoja ja kategorioita. Narri viihtyy kaikenlaisten ihmisten seurassa ja muut viihtyvät Narrin seurassa, koska hänen läheisyydessään on helppo hengittää ja saa olla oma itsensä.
Kirjoittaessani unesta oivalsin, miten heikossa hapessa Narri minussa on viime aikoina ollut. Mihin on kadonnut leikkisyys, hölmöt, hauskat spontaanit teot, heittäytyminen hetken vietäväksi? Koska olen viimeksi leikkinyt turistia, hypännyt bussiin ja ajanut jäätelölle Porvooseen, viettänyt päivän siellä, minne autoni on minut vienyt? Milloin olen hullutellut vailla järjen hiventä, löytänyt epäsovinnaisia ratkaisuja ongelmiin?

Siunattu uni, joka muistutti tästä oman itseni tärkeän puolen laiminlyömisestä! Uni tuntee meidät ja näkee sen, minkä päivätietoisuus sivuuttaa. Minulla ei ole varaa sivuuttaa uniani, onko sinulla?

Anne