Category Archives: Tietoisuuskirjoittaminen

TUNTEIDEN JÄLKEEN TYYNI HILJAISUUS

Normaali

Uni. Meren rauha lepää minussa.

Menen kysymään neuvoa vanhalta tutulta. Ihmettelen samalla, miksi kysyn häneltä, joka on samassa asiassa sössinyt elämänsä kunnolla. Levoton olo ja yhtäkkiä en muista, mitä minun piti kysyä. Yritän selitellä jotain, hän katsoo minua kummastuneena. Käännyn ja jatkan matkaa.

Kellun tyynessä meressä, olen minä ja olen meri, olemme yhtä. Meren rauha lepää minussa. Kaikki on pehmeää ja samalla kirkasta. Herään jumalallisen seesteiseen oloon.

Herätessä minulla ei ole epäilystäkään, keneltä kysyä neuvoa.

 

Kun ajatukset rauhoittuvat ja tunteet tasaantuvat, löydämme yhteyden syvyyteemme. Mielen hiljentyessä sisin viisaus puhuu meille ja olemme yhteydessä laajempaan ja syvempään itseemme, tosiminäämme. Laajempi tietoisuus on ymmärrystä tietoista mieltä äärettömän paljon suuremmasta sisäisestä ulottuvuudesta, jossa on aina rauha, tyyni hiljaisuus ja yhteys sekä omaan että kollektiiviseen tietoon.

 

Ajattelu on hyvä renki, mutta huono isäntä. Omilla hallitsemattomilla negatiivisilla ajatuksillamme aiheutamme itse itsellemme paljon ahdistusta ja ankeutta. Ikävät ajatukset synnyttävät ikäviä tunteita, jolloin yhteys sisimpään katkeaa. Emme kuule sisäistä viisauttamme, emme löydä yhteyttä tyyneen keskukseemme, toistelemme vain samoja vanhoja kurjia ajatuksia, jotka herättävät raskaita, ahdistavia tunteita. Kuka sinussa ohjaa elämääsi: sisäinen viisautesi vai päässäsi poukkoileva mielen ääni?

 

Sisin viisaus, tosiminä puhuu, kun hiljennämme mielen ja rauhoitamme tunnekaaoksen. Tosiminä on aina valmiina tarttumaan ohjaksiin. Mielen syrjään siirtäminen on tie viisauteen ja mielenrauhaan.

 

Tunteet ovat tärkeitä, niitä ei tarvitse pelätä eikä torjua. Voimme opetella olemaan läsnä sille tunteelle, joka juuri nyt on. Kun antautuu tunteelle, se usein nousee ja laskee kuin aalto. Tunteiden hyväksyminen ja aidosti kokeminen tuo rauhan. Ja se on ihan jotain muuta kuin oman tunnelaskiämpärin kaataminen läheisten päälle. Mutta se ei ole aina helppoa. Toisaalta, tarvitseeko kaiken olla helppoa? Varsinkin viha, kiukku, pettymys haluavat päästä ulos. Ne saattavat riehua sisällämme pyörremyrskyn tavoin vieden kaiken huomion ja myös voimat. Henkisesti helppo keino on kipata oma pahaolo jonkun toisen niskaan. Valittaa, syyttää, painostaa, manipuloida. Se vain ei ole kypsää eikä ympäristöystävällistä. Eikä tuo edes itselle rauhaa. Parhaimmillaan ehkä hetken helpotuksen, kunnes myrsky nousee jälleen.

 

Tunteiden hyväksyminen ja ilmaiseminen kypsästi on jotain muuta. Se on sitä, että on aidosti läsnä sille tunteelle, mitä juuri nyt tuntee. Ei selittele, ei syytä tai syyllistä, vain tuntee sen. Kuuntelee sitä, hyväksyy sen, kokee sen – ja antaa mennä ohi. Tunteet liikkuvat ja muuttuvat, ne ovat kuin virtaava vesi, jos emme ajatuksillamme takerru niihin ja jähmetä niitä haiseviksi lammikoiksi.

 

Olo helpottuu heti, kun ei enää samaistu täysin tunteisiinsa, vaan tiedostaa, että itse on jotain paljon syvempää kuin ajatukset ja tunteet. Kuvittele, että sinussa on kaksi. Se, joka tuntee juuri nyt vaikkapa syvää raivoa ja se, joka tyynesti ja rauhallisesti katsoo ja kuuntelee. Kaksoistietoisuus on tilan antamista sille itsessä, joka tietää. Se on syvyytesi ääni, sisälläsi oleva rauha ja levollisuus. Se seuraa ymmärtäväisenä ja tyynenä tunteiden vallassa kipuilevaa minääsi.

 

Minulle sisin viisaus ja tosiminä puhuu La Loban, susiäidin äänellä. Se on yksi villinaisen arkkityypin hahmoista. La Loba minussa on nähnyt kaiken, ymmärtää kaiken, armahtaa kaiken. Kun rauhoitan mieleni ja saan yhteyden La Loban viisauteen, koen lohduttavaa ymmärrystä. Se katsoo lempeästi, mutta vaativasti ja kutsuu minua syvemmälle, näkemään, mitä vihan ja pettymyksen takana on. Usein siellä lymyää pelko. Senkin se ymmärtää, mutta kutsuu vielä syvemmälle, sinne, missä ei ole enää pelkoa.

 

Kirjoittamalla ja tanssimalla kesytän mieltäni hallitsevat tunteet ja löydän yhteyden sisäiseen viisauteeni. Kirjoitan ensin tunteeni juuri niin kuin tunnen, sensuroimatta, ajattelematta, selittelemättä. Sen jälkeen hiljennyn ja kysyn siltä minussa, joka ymmärtää syvemmin. Ymmärtäminen tekee omat tunteet ja ajatukset merkityksellisiksi. Kierros kierrokselta pyrin kulkemaan tunteen takana olevaan seuraavaan tunteeseen. Kiukun takaa löytyy usein pettymys ja syvimpänä lymyää miltei aina jokin pelko. Rehellinen kirjoittaminen kuljettaa tunteiden läpi kerros kerrokselta, kunnes löytyy rauha. Aina se ei onnistu. Mutta kysehän ei olekaan täydellisestä suorituksesta, vaan harjoittamisesta ja sisäisestä kasvusta, joka edellyttää armollisuutta.

 

Tanssiminen ja liikkuminen auttavat purkamaan kehoon kasaantuneet tunteet. Joskus tanssini on raivokasta riehumista, joskus meditatiivista, sisäisesti vahvaa, mutta ulkoisesti pientä liikettä. Senkin jälkeen kirjoitan, se kiinnittää oivallukset ja vie prosessia eteenpäin.

 

Kun ymmärtää syvästi ja laajasti, löytää rauhan. Armon ja sovinnon. Rakkauden, jossa ei ole pelkoa, ei häpeää, ei syyllisyyttä. Syvin minussa ja sinussa, näin uskon, on osa maailmakaikkeuden alkuvoimaa, universaalia rakkautta.

 

Anne

 

“Olen suurempi, parempi kuin luulin,

en tiennyt, että minussa on näin paljon hyvää. “

  • Walt Whitman

 

 

 

Advertisement

Narrin kutsu

Normaali

Narrin kutsu

Näin lyhyen, mutta merkityksellisen tuntuisen unen, jossa joku, ehkä minä itse, heittää valkoisen karvanopan näyttämään tietä. Kuulen vaativan äänen, joka käskee astumaan uuteen aikaan. Heti herätessä tiedän, että tämä uni on tärkeä.

Meditoin ja kirjoitin unesta tietoisuudenvirtaa. Hän joka tietää minussa kehotti seuraamaan noppaa, elämään hetkessä. “Anna “sattumalle “ eli elämälle mahdollisuus, kuuntele intuitiota, ota riskejä. Älä suunnittele niin paljon, ole spontaani ja rohkea. Elämässäsi on tällä hetkellä liikaa järjen äänen kuuntelua, se vie sinut harhaan. Muista elämän sietämätön keveys sekä luova, vallaton hulluus.“

Uni kutsui minua vahvistamaan itselleni kovin tärkeää Narrin arkkityyppiä, johon suhde on viime aikoina haurastunut. Narri edustaa elämäniloa, leikkisyyttä ja rohkeutta ajatella ja elää persoonallisesti. Narri oli keskiajalla kuninkaan merkittävä neuvonantaja, jolla oli oikeus sanoa asioita, joista joku toinen olisi hirtetty. Sen päätehtävä ei ole olla vain hauska, vaan olla läsnä, hyväksyä elämä ja antaa ihmisten olla sitä, mitä ovat. Vahva yhteys Narriin tuo huolettomuuden ja lopettaa tiukkapipoisen yrityksen muuttaa maailmaa ja toisia ihmisiä. Narri osaa nauttia elämästä ja näkee elämään sisältyvän komiikan lempeällä tavalla. Yhteys Narriin säästää ikävystymiseltä ja tylsyydeltä.

Narri on meissä oleva vitaalisuus ja elävyys, aistillisuus, kyky leikkiä ja nauttia. Se on myös moraaliton, anarkistinen, epäkunnioittavan energinen puoli, joka venyttää rajoja ja kategorioita. Narri viihtyy kaikenlaisten ihmisten seurassa ja muut viihtyvät Narrin seurassa, koska hänen läheisyydessään on helppo hengittää ja saa olla oma itsensä.
Kirjoittaessani unesta oivalsin, miten heikossa hapessa Narri minussa on viime aikoina ollut. Mihin on kadonnut leikkisyys, hölmöt, hauskat spontaanit teot, heittäytyminen hetken vietäväksi? Koska olen viimeksi leikkinyt turistia, hypännyt bussiin ja ajanut jäätelölle Porvooseen, viettänyt päivän siellä, minne autoni on minut vienyt? Milloin olen hullutellut vailla järjen hiventä, löytänyt epäsovinnaisia ratkaisuja ongelmiin?

Siunattu uni, joka muistutti tästä oman itseni tärkeän puolen laiminlyömisestä! Uni tuntee meidät ja näkee sen, minkä päivätietoisuus sivuuttaa. Minulla ei ole varaa sivuuttaa uniani, onko sinulla?

Anne

Ehkä keskeneräisyys on paras neuvonantaja.

Normaali

 

Saimme viestin kollegaltamme. Hän oli lukenut kirjamme ja inspiroitunut tietoisuuskirjoittamaan. Olemme kiitollisia kokemuksen jakamisesta ja siitä, että saimme luvan jakaa tämän hienon tekstin, joka kumpusi syvältä hänen hiljaisuudestaan:

 

”Entä jos sittenkin olen pelkkä ajelehtija ajatusteni valtameressä,
Öinen purjehtija vailla tähtikompassia,
Merkityksetön pohjavirtaus valtameren uumenissa.

Entä jos olenkin tyhjyyteen hajonnut rukous,
Kirous jota ei saanut langettaa,
Tai uni josta näkijä ei saa kiinni kuin ohuen aavistuksen.

Kantaako unennäkijän aavistus?

Voiko aavistus kasvaa tiedoksi?

Voiko se mikä kerran oli ylevä päämäärä olla ansa, este, hidaste?
Väärä neuvonantaja?

Olen väsynyt kysymään.
Olenko ikuinen kysymys?
Etsijä.
Yksinäinen hengitys yössä.

Hengitän hiljaa näiden sanojeni sisällä ja välissä.

Ehkä kaikki tärkeä on nyt näissä yksinäisissä kysymyksissä,
Näissä tunteissa jotka virtaavat sisälläni.
Tässä keskeneräisyydessä.

Ehkä tämä keskeneräisyys on juuri nyt paras neuvonantajani.

Hymyilen.
Hymyilemme.

Minä ja keskeneräisyys tässä sateisessa kynttilänvalon pehmentämässä aamussa.”

-Kirsi Eskelinen