Häpeän ytimessä on Maagikon voima

 

Unessani olen tallissa, avaan pimeän rehuhuoneen oven ja tömistelen jalkojani, jotta hiiret häipyisivät. Sieltä pujahtaa jokin ulos. Tiedän, että se on rotta, vaikka onkin valkoinen. Kuljen sen perässä tallin käytävää.

Makaan sängyssä tallin oviaukossa, vieressäni seisoo nainen, juttelemme. “Tömistele jalkojasi, jos rotta tulee.“ Nainen on kauhuissaan. Tiedän, että hän pelkää ja inhoaa rottia eikä pysty auttamaan minua. Tunnen, että rotta lähestyy, se hyppää sänkyyn ja asettuu makaamaan kaulalleni. Toisaalta haluaisin hätistää sen pois, toisaalta se tuntuu pehmeältä ja lämpimältä, aivan Ilonalta.

Rotta taitaa olla ainoa eläin, jota olen unissani pelännyt. Se on lapsuudesta asti symboloinut pelkoa ja häpeää. Unityöskentelyn myötä rotta on muuttunut uhkaavasta ja inhottavasta hahmosta pehmeäksi marsumaiseksi olennoksi. Siksi ihmettelinkin ensin, kun se jälleen ilmestyi uneeni näin ristiriitaisia tunteita herättävänä. Oivalsin, että jälleen on matkalle lähdön aika, on ymmärrettävä itseä syvemmin ja kohdattava se häpeä, mikä vielä lymyää varjoissa.

Ihanaa oli päästä kohtaamaan unirotta toisen ohjauksessa. Aloitamme uniohjaajayhdistyksen hallituksen kokoukset omalla unisessiolla, jonka tällä kertaa ohjasi Satu Heinonen. Hän ohjasi aluksi mielikuvamatkan, jossa laskeuduimme jäävuoren huipulta valtameren pohjaan kohtaamaan unieläimemme. Ensin luokseni tuli susi, joka katsoi minua tiukan rakastavasti. Sitten siihen ilmestyi nelijalkainen tyttäreni Ilona ja uneni rotta. Susi vinkkasi silmäänsä, hymyili vinosti ja poistui paikalta. Nousin pinnalle Ilona ja rotta rintaani vasten painautuneina.

Mielikuvamatkan jälkeen saimme valita lattialta kotkan sulan ja ottaa sen mukaan tuomaan liiketyöskentelyyn kotkaperspektiivin. Tanssin elämän saatossa rähjääntyneen sulkani kanssa. Sulka oli sekä kotka että rotta ja välillä sylissäni oli, myös ihan konkreettisesti, Ilonakin. Unitanssi oli voimallinen ja avaava. Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, mutta se jätti pysyvän jäljen sieluuni. Häpeä ja pelko sulautuivat voimaksi.

Kirjoitimme vielä kokemuksesta, minulla se kiteytyi lauseeksi: Häpeän ytimessä on Maagikon voima. Maagikon arkkityyppi edustaa minulle yhteyttä henkiseen voimaan, laajempaan tietoisuuteen ja syvimpään itsessä.

Maagikoilla ja shamaaneilla on usein vaikea fyysinen vamma tai sairaus tai kipeä trauma, joka ikään kuin pakottaa syvään itsetutkiskeluun ja oman voiman etsimiseen. “Vamma“ täytyy tunnistaa ja hyväksyä, jotta ei katkeroidu ja jää itseinhon valtaan. Häpeä sitoo energiaa, haalistaa elämän värit ja estää ilmaisemasta itseä sellaisena kuin se on. Häpeää ei pääse karkuun torjumalla ja kieltämällä. Ainoa mahdollisuus on sen  rehellinen katsominen ja hyväksyminen. Anteeksianto itselle ja niille, jotka häpeää ovat aiheuttaneet. Entäpä jos häpeän katkeran kalkin juotuaan löytää ihmeitä tekevä Graalin maljan, jonka pohjalta heijastuu syvin itse?

Anne

Advertisement

Narrin kutsu

Narrin kutsu

Näin lyhyen, mutta merkityksellisen tuntuisen unen, jossa joku, ehkä minä itse, heittää valkoisen karvanopan näyttämään tietä. Kuulen vaativan äänen, joka käskee astumaan uuteen aikaan. Heti herätessä tiedän, että tämä uni on tärkeä.

Meditoin ja kirjoitin unesta tietoisuudenvirtaa. Hän joka tietää minussa kehotti seuraamaan noppaa, elämään hetkessä. “Anna “sattumalle “ eli elämälle mahdollisuus, kuuntele intuitiota, ota riskejä. Älä suunnittele niin paljon, ole spontaani ja rohkea. Elämässäsi on tällä hetkellä liikaa järjen äänen kuuntelua, se vie sinut harhaan. Muista elämän sietämätön keveys sekä luova, vallaton hulluus.“

Uni kutsui minua vahvistamaan itselleni kovin tärkeää Narrin arkkityyppiä, johon suhde on viime aikoina haurastunut. Narri edustaa elämäniloa, leikkisyyttä ja rohkeutta ajatella ja elää persoonallisesti. Narri oli keskiajalla kuninkaan merkittävä neuvonantaja, jolla oli oikeus sanoa asioita, joista joku toinen olisi hirtetty. Sen päätehtävä ei ole olla vain hauska, vaan olla läsnä, hyväksyä elämä ja antaa ihmisten olla sitä, mitä ovat. Vahva yhteys Narriin tuo huolettomuuden ja lopettaa tiukkapipoisen yrityksen muuttaa maailmaa ja toisia ihmisiä. Narri osaa nauttia elämästä ja näkee elämään sisältyvän komiikan lempeällä tavalla. Yhteys Narriin säästää ikävystymiseltä ja tylsyydeltä.

Narri on meissä oleva vitaalisuus ja elävyys, aistillisuus, kyky leikkiä ja nauttia. Se on myös moraaliton, anarkistinen, epäkunnioittavan energinen puoli, joka venyttää rajoja ja kategorioita. Narri viihtyy kaikenlaisten ihmisten seurassa ja muut viihtyvät Narrin seurassa, koska hänen läheisyydessään on helppo hengittää ja saa olla oma itsensä.
Kirjoittaessani unesta oivalsin, miten heikossa hapessa Narri minussa on viime aikoina ollut. Mihin on kadonnut leikkisyys, hölmöt, hauskat spontaanit teot, heittäytyminen hetken vietäväksi? Koska olen viimeksi leikkinyt turistia, hypännyt bussiin ja ajanut jäätelölle Porvooseen, viettänyt päivän siellä, minne autoni on minut vienyt? Milloin olen hullutellut vailla järjen hiventä, löytänyt epäsovinnaisia ratkaisuja ongelmiin?

Siunattu uni, joka muistutti tästä oman itseni tärkeän puolen laiminlyömisestä! Uni tuntee meidät ja näkee sen, minkä päivätietoisuus sivuuttaa. Minulla ei ole varaa sivuuttaa uniani, onko sinulla?

Anne

Heikkouden ylistys

Unessa hevoseni jalat pettävät. Yritämme kaikin voimin saada sitä jaloilleen, mutta herään tietoon, ettei se enää nouse. Kirjoittaessani unesta oivallan, että se, mikä minussa ei suostu enää nousemaan, on vääränlainen vahvuus. Syntymästäni kerrotaan tarinaa, jonka mukaan kätilö sanoi, että tämän voisi jo nostaa suoraan pihalle, on niin vahva ja valmis tyttö. Olen ollut reipas tyttö, joka jaksaa kantaa maailman murheet harteillaan. Kesti kauan ennen kuin oivalsin, ettei ihmistä voi pelastaa itseltään. Sen voi tehdä vain ihminen itse. Se minussa, joka tietää, sanoo unen kautta: Nyt riittää! Tämä voima ei enää nouse jaloilleen.

Vääränlainen vahvuus piilottaa alleen herkkyyden, hiljaisuuden, haavoittuneisuuden. Mikä niissä on vaarallista, kiellettyä? Jäljet johtivat pelkoon, etten kelpaa, jos en aina ole se, joka auttaa, on myötätuntoinen, vahva, löytää ratkaisut. Kirjoittaessani tunsin, mikä voima kätkeytyy rohkeuteen olla heikko. Miten helpottavaa ajatella ja sanoa, että en minä tiedä, en minä osaa, en minä aina jaksa. Joskus olen ymmälläni, avuton, väsynyt ja haluan vain vetäytyä luolani yksinäisyyteen nuolemaan haavani.

Miksi ylipäätänsä pitäisi olla tietynlainen? Positiivinen, sosiaalinen, henkinen? Hyviä asioita sinänsä, mutta jos ne tarkoittavat inhimillisyyden ja aidon ihmisyyden kieltämistä, tulee niistä todellisen hyvyyden irvikuvia – ihminen, joka kieltää varjonsa. Entä jos riittäisikin se, että vain on se, mikä milloinkin aidosti on? Keskeneräinen ihminen kaltaistensa joukossa. Välillä heikko, välillä vahva

– Anne