TUNTEIDEN JÄLKEEN TYYNI HILJAISUUS

Normaali

Uni. Meren rauha lepää minussa.

Menen kysymään neuvoa vanhalta tutulta. Ihmettelen samalla, miksi kysyn häneltä, joka on samassa asiassa sössinyt elämänsä kunnolla. Levoton olo ja yhtäkkiä en muista, mitä minun piti kysyä. Yritän selitellä jotain, hän katsoo minua kummastuneena. Käännyn ja jatkan matkaa.

Kellun tyynessä meressä, olen minä ja olen meri, olemme yhtä. Meren rauha lepää minussa. Kaikki on pehmeää ja samalla kirkasta. Herään jumalallisen seesteiseen oloon.

Herätessä minulla ei ole epäilystäkään, keneltä kysyä neuvoa.

 

Kun ajatukset rauhoittuvat ja tunteet tasaantuvat, löydämme yhteyden syvyyteemme. Mielen hiljentyessä sisin viisaus puhuu meille ja olemme yhteydessä laajempaan ja syvempään itseemme, tosiminäämme. Laajempi tietoisuus on ymmärrystä tietoista mieltä äärettömän paljon suuremmasta sisäisestä ulottuvuudesta, jossa on aina rauha, tyyni hiljaisuus ja yhteys sekä omaan että kollektiiviseen tietoon.

 

Ajattelu on hyvä renki, mutta huono isäntä. Omilla hallitsemattomilla negatiivisilla ajatuksillamme aiheutamme itse itsellemme paljon ahdistusta ja ankeutta. Ikävät ajatukset synnyttävät ikäviä tunteita, jolloin yhteys sisimpään katkeaa. Emme kuule sisäistä viisauttamme, emme löydä yhteyttä tyyneen keskukseemme, toistelemme vain samoja vanhoja kurjia ajatuksia, jotka herättävät raskaita, ahdistavia tunteita. Kuka sinussa ohjaa elämääsi: sisäinen viisautesi vai päässäsi poukkoileva mielen ääni?

 

Sisin viisaus, tosiminä puhuu, kun hiljennämme mielen ja rauhoitamme tunnekaaoksen. Tosiminä on aina valmiina tarttumaan ohjaksiin. Mielen syrjään siirtäminen on tie viisauteen ja mielenrauhaan.

 

Tunteet ovat tärkeitä, niitä ei tarvitse pelätä eikä torjua. Voimme opetella olemaan läsnä sille tunteelle, joka juuri nyt on. Kun antautuu tunteelle, se usein nousee ja laskee kuin aalto. Tunteiden hyväksyminen ja aidosti kokeminen tuo rauhan. Ja se on ihan jotain muuta kuin oman tunnelaskiämpärin kaataminen läheisten päälle. Mutta se ei ole aina helppoa. Toisaalta, tarvitseeko kaiken olla helppoa? Varsinkin viha, kiukku, pettymys haluavat päästä ulos. Ne saattavat riehua sisällämme pyörremyrskyn tavoin vieden kaiken huomion ja myös voimat. Henkisesti helppo keino on kipata oma pahaolo jonkun toisen niskaan. Valittaa, syyttää, painostaa, manipuloida. Se vain ei ole kypsää eikä ympäristöystävällistä. Eikä tuo edes itselle rauhaa. Parhaimmillaan ehkä hetken helpotuksen, kunnes myrsky nousee jälleen.

 

Tunteiden hyväksyminen ja ilmaiseminen kypsästi on jotain muuta. Se on sitä, että on aidosti läsnä sille tunteelle, mitä juuri nyt tuntee. Ei selittele, ei syytä tai syyllistä, vain tuntee sen. Kuuntelee sitä, hyväksyy sen, kokee sen – ja antaa mennä ohi. Tunteet liikkuvat ja muuttuvat, ne ovat kuin virtaava vesi, jos emme ajatuksillamme takerru niihin ja jähmetä niitä haiseviksi lammikoiksi.

 

Olo helpottuu heti, kun ei enää samaistu täysin tunteisiinsa, vaan tiedostaa, että itse on jotain paljon syvempää kuin ajatukset ja tunteet. Kuvittele, että sinussa on kaksi. Se, joka tuntee juuri nyt vaikkapa syvää raivoa ja se, joka tyynesti ja rauhallisesti katsoo ja kuuntelee. Kaksoistietoisuus on tilan antamista sille itsessä, joka tietää. Se on syvyytesi ääni, sisälläsi oleva rauha ja levollisuus. Se seuraa ymmärtäväisenä ja tyynenä tunteiden vallassa kipuilevaa minääsi.

 

Minulle sisin viisaus ja tosiminä puhuu La Loban, susiäidin äänellä. Se on yksi villinaisen arkkityypin hahmoista. La Loba minussa on nähnyt kaiken, ymmärtää kaiken, armahtaa kaiken. Kun rauhoitan mieleni ja saan yhteyden La Loban viisauteen, koen lohduttavaa ymmärrystä. Se katsoo lempeästi, mutta vaativasti ja kutsuu minua syvemmälle, näkemään, mitä vihan ja pettymyksen takana on. Usein siellä lymyää pelko. Senkin se ymmärtää, mutta kutsuu vielä syvemmälle, sinne, missä ei ole enää pelkoa.

 

Kirjoittamalla ja tanssimalla kesytän mieltäni hallitsevat tunteet ja löydän yhteyden sisäiseen viisauteeni. Kirjoitan ensin tunteeni juuri niin kuin tunnen, sensuroimatta, ajattelematta, selittelemättä. Sen jälkeen hiljennyn ja kysyn siltä minussa, joka ymmärtää syvemmin. Ymmärtäminen tekee omat tunteet ja ajatukset merkityksellisiksi. Kierros kierrokselta pyrin kulkemaan tunteen takana olevaan seuraavaan tunteeseen. Kiukun takaa löytyy usein pettymys ja syvimpänä lymyää miltei aina jokin pelko. Rehellinen kirjoittaminen kuljettaa tunteiden läpi kerros kerrokselta, kunnes löytyy rauha. Aina se ei onnistu. Mutta kysehän ei olekaan täydellisestä suorituksesta, vaan harjoittamisesta ja sisäisestä kasvusta, joka edellyttää armollisuutta.

 

Tanssiminen ja liikkuminen auttavat purkamaan kehoon kasaantuneet tunteet. Joskus tanssini on raivokasta riehumista, joskus meditatiivista, sisäisesti vahvaa, mutta ulkoisesti pientä liikettä. Senkin jälkeen kirjoitan, se kiinnittää oivallukset ja vie prosessia eteenpäin.

 

Kun ymmärtää syvästi ja laajasti, löytää rauhan. Armon ja sovinnon. Rakkauden, jossa ei ole pelkoa, ei häpeää, ei syyllisyyttä. Syvin minussa ja sinussa, näin uskon, on osa maailmakaikkeuden alkuvoimaa, universaalia rakkautta.

 

Anne

 

“Olen suurempi, parempi kuin luulin,

en tiennyt, että minussa on näin paljon hyvää. “

  • Walt Whitman

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s